KD/Lohjan paikallisosasto
sirwaco.warvas[a]kolumbus.fi
044-0519391
KD/Lohjan paikallisosasto
sirwaco.warvas[a]kolumbus.fi
044-0519391
Hukkuuko ihminen lakipykäliin louhoshankkeessaSunnuntai 7.3.2010 - Sirkka Warvas Yksittäisen ihmisen, perheen, kyläyhteisön ja kyläryppäitten näkökulmasta katsoen kylmät lakipykälät eivät ota huomioon aina ihmistä, hänen elinympäristöä ja hyvinvointiaan. Muijalan asutusalueen ja ympäröivien kyläyhteisöjen keskelle mahdollisesti tuleva louhoshanke on yhä ajankohtainen ja vakavasti puhuttava. Ympäristölainsäädännön (MAL 6§) perusteella louhoslupaa ei voida evätä. Virkamies on (omien sanojensa mukaan) puun ja kuoren välissä toimiessaan lain edellyttämällä tavalla, silloin kun hanke ei ole ristiriidassa ympäristölainsäädännön kanssa. Emmekö siis voi tehdä asialle mitään? Ellei voida, mikä sitten on päättäjien toimintavalta suhteessa kaupunkistrategian toteuttamiseen? Eikö tällainen hanke ole vaikuttavuudeltaan yksi tärkeimmistä, ihmisten puolella olevista toiminnan alueista? Tyydymmekö vain kylmien pykälien kumileimasimiksi katsomatta seurannaisvaikutuksiin ja kokonaisuuteen? Ei saa! Mikäli myönnämme luvan ensimmäiselle, merkityksellisimmälle osa-alueelle, maa-ainesottoluvalle eli veturille, niin muu lupa seurannee junana perässä. Monet asianosaistahot ovat hankkineet tietoa, mitä louhinnan jälkeen tapahtuu ja mitä siitä seuraa kerrannaisvaikutuksineen. Nämä selvitykset eivät puolla mistään näkökulmasta louhoshanketta seurausvaikutuksineen. Pelkään pahoin, jos louhinta-/maa-ainesottolupa myönnetään, sen kumoamiseen tarvitaan erittäin painavat perusteet. Maa-ainesottoluvan lisäksi tarvitaan ympäristölupa. Mutta se on ”vain” haittaperusteinen, johon luvan hakija voi teoreettisesti esitellä haittojen vähentämismenetelmiä. Vastaavista toiminnoista on jo kokemustietoa ja niiden perusteella haittojen korjaustoimet ovat kyseenalaiset eivätkä ole riittävät. Mielestäni kaikkia mm. terveydelle haitallisia seurauksia ei voida edes estää. Otan esimerkiksi raskaitten louhinta-ainesrekkojen aiheuttaman liikenteen melun ja dieselpäästöjen pienhiukkaset, etenkin ylämäkeen kaasutettaessa. Terveyshaitta on kiistaton kaikenikäisille. Onko olemassa menetelmää haitan eliminoimiseksi? Louhoshanke ja ympäristölakipykälät ovat syvässä ristiriidassa ihmisen kanssa! Ristiriidassa ihmisen terveyden, elinympäristön ja asuinviihtyisyyden, hyvinvoinnin ja turvallisuuden kanssa. Louhoshanke on syvässä ristiriidassa kaupungin toivotun imagon ja oman kaupunkistrategiansa kanssa. Lainaan otteita ”Lohjan kaupunkistrategia 2009-2017” kirjasesta. *Ajantasaisella kaavoituksella huolehditaan, että Lohjalla on tarjolla jatkuvasti vetovoimaisia asuintontteja… *Lohjaa kehitetään perheille houkuttelevana asuinpaikkana… *Kylät pyritään säilyttämään elinvoimaisina siten, että kaavoituksella ohjataan maaseutuasumisen keskittymistä kyläkeskuksiin ja pääliikenneväylien läheisyyteen… *..rakentamisessa painotetaan luontoarvojen huomioimista… *Lohjalaisten turvallisuuteen vaikutetaan ennakoivalla riskienhallinnalla… *Lohjan nykyisille ja tuleville asukkaille turvataan mahdollisuus hyvinvointiin... * Tasapuolisuus… toisten ajatusten arvostamista, eri mielipiteiden yhtäläistä kuuntelua… Hienoja ja arvostettavia visioita. Ellei näitä voida kuitenkaan toteuttaa käytännössä, niin strategia jää vain kliseitä täynnä olevaksi kuplaksi. Se ei liene tarkoitus. Sirkka Warvas |