KD/Lohjan paikallisosasto
sirwaco.warvas[a]kolumbus.fi
044-0519391
KD/Lohjan paikallisosasto
sirwaco.warvas[a]kolumbus.fi
044-0519391
Päättäjät ovat päätöksiä vartenSunnuntai 7.3.2010 - Sirrka Warvas Päättäjät ovat päätöksiä varten… selvityksiä keräämällä eivät asiat etene… Jotenkin tähän tapaan Länsi-Uusimaan kirjoittajavieras (10.2.2010) ilmaisi ajatuksensa mm. kunnallisesta päätöksenteosta. Kirjoittajan kanssa olen monessa asiassa samaa mieltä, mutta tässä kohtaa en voi olla kommentoimatta. Itse en voi ajatella tekeväni päätöksiä vain päätöksen vuoksi ilman, että tiedän perusteet miksi puollan tai kiellän jonkin asian. Puolueettomat tutkimukset, selvitykset, tilastot, kokemukset tmv. auttavat tässä hahmottamaan taustatekijöitä. Sittenkään ei voi tietää kaikkea, mutta vähintäänkin plussat vs. miinukset, hyödyt vs. haitat sekä mihin ne kohdistuvat, ennen kaikkea ovatko ihmiset vaaravyöhykkeellä tmv. Otan esimerkiksi fiktiona akuutin puheenaiheen: oletetaan että suurin osa asianomistajista on kokemusperäisesti ja todistettavasti tiettyä kantaa, kuitenkin päättäjät päättävät toisin. Käytäntö osoittaisi kokemukset oikeiksi ja lopputuloksen virheelliseksi, mutta päätöstä ei voi muuttaa ilman turhia vaurioita. On luonnollista, etteivät taustaselvitykset saa kestää kohtuuttomasti, niille on laitettava piste jossain vaiheessa. Olen itse valmis odottamaan jonkin aikaa, mikäli sillä voin estää ehkä vuosiakin kestäviä vahingollisia päätöksiä. Vaikea on käytännössä muuttaa jo päätettyä asiaa, eikä käytäntö aina mahdollistakaan korjaustoimenpiteitä. Tietenkin asioihin perehtyminen voidaan tulkita hitaudeksi, mutta periaatteeni on seistä perustellusti kantani takana. Ja siihen tarvitsen riittävästi tietoa. Sirkka Warvas |