Yhteystiedot

KD/Lohjan paikallisosasto
sirwaco.warvas[a]kolumbus.fi
044-0519391

Uutiset

4.12.2011
Sirkka Warvas jatkaa Kristillisdemokraattien (KD) Lohjan paikallisosaston puheenjohtajana
Lue lisää »

Pikakysely

Pitäisikö Lohjalla olla kaksikielinen lukio?

KD:n kanta kuntaliitoksiin ja vuoden 2012 budjettiin

Keskiviikko 9.11.2011 - Seppo Pesonen

KD:n kanta kuntaliitoksiin ja vuoden 2012 budjettiin

Lohjan kaupunginvaltuuston tämän vuoden tärkein päätös koskee ilman muuta monikuntaliitosta. Vuosiksi eteenpäin sillä on merkitystä kuntalaisten palvelujen ja kunnan talouden kannalta. Lohjan kd-valtuustoryhmä on osallistunut asian valmisteluun mm. ns. suuren neuvottelukunnan kautta. Keskustelua on käyty sekä paikallisosaston jäsentilaisuuksissa  että  kuukausikokouksissa,  joiden yhteydessä myös johtokunta on ollut koolla. Mielipiteet ovat nyt kiteytyneet, monipuolinen selvitysprosessi tuotti riittävästi taustamateriaalia.

Neuvottelukunnan jäsen Seppo Pesonen alusti aiheesta osaston kuukausikokouksen yhteydessä  7.11.2011. Osasto kallistui monikuntaliitosta vastustavalle kannalle. Selvitysten pohjalta ei ollut nähtävissä sellaista erityistä toiminnallista ja/tai taloudellista hyötyä, joka olisi vakuuttanut edullisuudellaan. Suunniteltu laaja liitos synnyttäisi alueellisesti hajanaisen keskisuuren kunnan, jossa lisäksi saattaisi syntyä pitkälle tulevaisuuteen ulottuen voimakasta vastakkain asettelua  ja kiistelyä.  Siuntion kunnan neuvoa-antavan äänestyksen pohjalta vaikuttaa siltä, että erityisesti Siuntio ei ole halukas kehittävään yhteistyöhön Lohjan kanssa.

Mahdollinen monikuntaliitoksen raukeaminen antaa kuitenkin mahdollisuuden tutkia kuntaliitosta Nummi-Pusulan kanssa. Pohjoiseen naapuriimme on  perinteisesti ollut hyvät yhteistyösuhteet vuosikymmenten ajan sekä kuntalaisten enemmistö on kiinnostunut uuden Lohjan rakentamisesta. Osasto kannattaakin liitosneuvottelujen aloittamista välittömästi, tähtäimessä liitos samaan aikaan Karjalohjan kanssa.

Kielikysymyksestä ei tässä yhteydessä  käyty erityistä keskustelua, mutta lähtökohtana on kielilain noudattaminen toteutuvien liitosten yhteydessä.

Tulevan vuoden budjetin suhteen Lohjan kd on pääosin esityksen takana. Kymmenkunta vuotta kd on kannattanut Lohja-lisää parantamaan valinnan mahdollisuuksia lasten  päivähoitovaihtoehtojen suhteen. Erityisesti alle kolmen vuoden ikäisten lasten paras hoitopaikka on oma koti. Esim. pitkäksi venyvät hoitopäivät, suurten ryhmien tuomat infektioriskit ovat monelle lapselle raskas taakka, josta voisi välttyä kotihoidossa. Osasto kannattaa esim. Siuntion mallin mukaista ratkaisua, vaikka hieman muokattunakin, kunhan mallille saadaan laaja kannatus, yli valtuustokaudenkin niin, ettei tuki jää vain jonkun vuoden mittaiseksi vaan olisi pysyvä osa lohjalaista palveluvalikkoa. Kannatamme asiaa myös arvovalintana, joka sopii kd:n periaatelinjauksiin.

Olemme veroäyrin pienen noston kannalla, mielestämme pitäisi Lohjan äyri harmonisoida Karjalohjan tasolle, eli 19.75%, jo tulevan vuoden alusta, riippumatta siitä miten esim. Lohja-lisän käy budjettikäsittelyssä. Kiinteistöveron haluamme pitää ennallaan. Kiinteistövero kohtelee kovin epäoikeudenmukaisesti esim. omakotitalossa asuvia leskiä eikä veroa tule nostaa. Äyrin hinnan korotus tulee käyttää velanottoa vähentämään, Lohja-lisään sitä toki voisi käyttää.

Seppo Pesonen

 

Ei kommentteja. Avainsanat: Kuntaliitos, budjetti

Ikääntymispoliittinen ohjelma 2011-2018, Lohjan sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoiminta-alue

Sunnuntai 20.2.2011 - Sari Bollström

Lohjan sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoiminta-alueen

ikääntymispoliittinen ohjelma 2011 - 2018

Valtuuston kokous 9.2.2011, puheenvuoro

Yhteiskunnan sivistyksen mittari on, miten heikoimpia ja haavoittuvimpia kohdellaan. Ikääntyneiden kunnioittaminen ja kohteleminen arvokkaina ja ainutlaatuisina yksilöinä on ainoa oikea peruslähtökohta kaikissa ikäihmisiä koskevissa ratkaisuissa.

Omasta hyvinvoinnistaan kiinnostuneita ikäihmisiä tulee oleman yhä enemmän. Eliniän kohotessa tulee toisaalta olemaan enemmän myös huonokuntoisempia, vaativaa hoitoa tarvitsevia vanhuksia. Terveysliikunnalla ja liikuntakyvyn ylläpitämisellä on vanhusväestön toimintakyvylle ja henkiselle vireydelle suuri merkitys. Ikääntymispoliittisessa ohjelmassa on kiinnitetty huomiota siihen, että LOST-alueella ei ole riittävästi liikuntapalveluja ikäihmisille, joiden toimintakyky on huomattavasti heikentynyt. Ohjausryhmä ehdottaakin palkattavaksi liikuntapalveluiden koordinoijaa sekä fysioterapeuttia sekä laitos- että kotihoitoon. Toivon, että nämä tarpeet huomioitaisiin pikaisesti.

Ikääntymispoliittisessa ohjelmassa on mainittu Lohjan keskustan terveysasemalle suunniteltu geriatrinen keskus. Haluan nostaa tämän asian erityisesti esille, koska tämäntyyppistä ikäihmisten erityispalvelua tullaan tarvitsemaan yhä enemmän. Geriatrinen keskus tarjoaa mm.:

  1. Seniorineuvolatyyppistä matalan kynnyksen palvelua
  2. Mahdollisuuden erikoislääkärin tutkimukseen muistipoliklinikalla
  3. Vanhusten sairauksien hoitoon erikoistuneen lääkärin konsultaatiota TK-lääkäreille
  4. Ohjausryhmän ehdotuksena lisäksi ikäihmisille soveltuva kuntosali

Jokainen ikääntynyt ansaitsee arvostuksen ja kunnioituksen yhtä hyvin kodissa kuin laitoksessakin vanhuuden päiviä viettäessään. Olen tyytyväinen, että Lohjan kaupungin ikääntymispoliittisessa ohjelmassa on lähtökohtana holistinen ihmiskäsitys. Hyvään, ihmistä arvostavaan kokonaishoitoon kuuluu myös henkisiin ja hengellisiin tarpeisiin vastaaminen. Vanhustenhoidon tulee olla aktivoivaa, kuntouttavaa sekä myös henkiset ja hengelliset tarpeet huomioivaa.

Kristillisdemokraattinen valtuustoryhmä kiittää Ikääntymispoliittisen ohjelman ohjausryhmää ja kaikkia ohjelman laatimiseen osallistuneita hyvästä ohjelmakokonaisuudesta.

Lohjalla 9.2.2011

Sari Bollström, valtuutettu

Kristillisdemokraattien valtuustoryhmän pj.

1 kommentti .

Päättäjät ovat päätöksiä varten

Sunnuntai 7.3.2010 - Sirrka Warvas

Päättäjät ovat päätöksiä varten… selvityksiä keräämällä eivät asiat etene…

Jotenkin tähän tapaan Länsi-Uusimaan kirjoittajavieras (10.2.2010) ilmaisi ajatuksensa mm. kunnallisesta päätöksenteosta. Kirjoittajan kanssa olen monessa asiassa samaa mieltä, mutta tässä kohtaa en voi olla kommentoimatta.

Itse en voi ajatella tekeväni päätöksiä vain päätöksen vuoksi ilman, että tiedän perusteet miksi puollan tai kiellän jonkin asian. Puolueettomat tutkimukset, selvitykset, tilastot, kokemukset tmv. auttavat tässä hahmottamaan taustatekijöitä. Sittenkään ei voi tietää kaikkea, mutta vähintäänkin plussat vs. miinukset, hyödyt vs. haitat sekä mihin ne kohdistuvat, ennen kaikkea ovatko ihmiset vaaravyöhykkeellä tmv. Otan esimerkiksi fiktiona akuutin puheenaiheen: oletetaan että suurin osa asianomistajista on kokemusperäisesti ja todistettavasti tiettyä kantaa, kuitenkin päättäjät päättävät toisin. Käytäntö osoittaisi kokemukset oikeiksi ja lopputuloksen virheelliseksi, mutta päätöstä ei voi muuttaa ilman turhia vaurioita.

On luonnollista, etteivät taustaselvitykset saa kestää kohtuuttomasti, niille on laitettava piste jossain vaiheessa. Olen itse valmis odottamaan jonkin aikaa, mikäli sillä voin estää ehkä vuosiakin kestäviä vahingollisia päätöksiä. Vaikea on käytännössä muuttaa jo päätettyä asiaa, eikä käytäntö aina mahdollistakaan korjaustoimenpiteitä.

Tietenkin asioihin perehtyminen voidaan tulkita hitaudeksi, mutta periaatteeni on seistä perustellusti kantani takana. Ja siihen tarvitsen riittävästi tietoa.

Sirkka Warvas

Ei kommentteja.

Jätteenkuljetusjärjestelmä

Sunnuntai 7.3.2010 - Sari Bollström, kaupunginvaltuutettu

Valtuuston kokous 10.2.2010

JÄTTEENKULJETUSJÄRJESTELMÄ

Kristillisdemokraattien valtuustoryhmän mielestä Lohjalla on säilytettävä sopimusperusteinen jätteenkuljetusjärjestelmä. Näemme tärkeänä kuntalaisen kannalta sen, että asukkailla säilyy vapaus valita mistä palvelunsa ostaa. Sopimusperusteisessa järjestelmässä asiakkaalla on mahdollisuus vaikuttaa palvelun laatuun ja hintaan. Asukkailla on myös oikeus henkilökohtaisesti sopia joustavasta jätteiden tyhjennyksen muutoksista esimerkiksi loma-aikoina. Kuntalaisilta saamamme palautteen mukaan nykyjärjestelmän joustavuutta ja luotettavuutta on pidetty korkeatasoisena.

 

Toinen sopimusperusteisen järjestelmän perustelu valtuustoryhmässämme on paikallisten jätekuljetusyrittäjien kannattaminen. Kunnan järjestämässä jätteenkuljetusjärjestelmässä kuljetusurakat kilpailutettaisiin määräajoin. Miten kävisi niiden paikallisten yritysten, jotka putoaisivat kilpailutuksesta? Harva yrittäjä voisi jättää kalustoa ja työvoimaa odottamaan seuraavaa kuljetusalueen kilpailutusta. Kilpailutuksessa emme voi vaikuttaa, voittaako paikallinen yritys. Voinemme kuvitteellisesti verrata, miten kävisi, jos Lohjan keskustan ruokakaupat kilpailutettaisiin parin vuoden välein. Parhaan tarjouksen tehnyt kauppaketju saisi tilat. Ehkä syntyisi kilpailua, mutta tässäkin pienet yritykset olisivat häviäjiä. Alueelliset yrittäjät tuovat kuntaan sekä työpaikkoja että verotuloja.

Olen kuullut kommentteja, että eihän tämä jätteenkuljetusasia ole elämää suurempi kysymys. Ei näin olekaan. Päätökset voivat kylläkin yksittäisen jätekuljetusalan työntekijän kannalta vaikuttaa merkittävästi taloudelliseen selviämiseen, jos töitä ei enää ole tarjolla.

Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä tukee jätekuljetusasiassa paikallisia palveluntuottajia ja heidän palveluksessaan olevia työntekijöitä.  Lisäksi näemme tärkeäksi kuntalaisen oikeuden voida itse päättää kenen kanssa jätehuoltosopimuksensa tekee.

Sari Bollström, valtuutettu

Kristillisdemokraattien valtuustoryhmän pj.

Ei kommentteja.

Hukkuuko ihminen lakipykäliin louhoshankkeessa

Sunnuntai 7.3.2010 - Sirkka Warvas

Yksittäisen ihmisen, perheen, kyläyhteisön ja kyläryppäitten näkökulmasta katsoen kylmät lakipykälät eivät ota huomioon aina ihmistä, hänen elinympäristöä ja hyvinvointiaan. Muijalan asutusalueen ja ympäröivien kyläyhteisöjen keskelle mahdollisesti tuleva louhoshanke on yhä ajankohtainen ja vakavasti puhuttava. Ympäristölainsäädännön (MAL 6§) perusteella louhoslupaa ei voida evätä. Virkamies on (omien sanojensa mukaan) puun ja kuoren välissä toimiessaan lain edellyttämällä tavalla, silloin kun hanke ei ole ristiriidassa ympäristölainsäädännön kanssa.

Emmekö siis voi tehdä asialle mitään? Ellei voida, mikä sitten on päättäjien toimintavalta suhteessa kaupunkistrategian toteuttamiseen? Eikö tällainen hanke ole vaikuttavuudeltaan yksi tärkeimmistä, ihmisten puolella olevista toiminnan alueista? Tyydymmekö vain kylmien pykälien kumileimasimiksi katsomatta seurannaisvaikutuksiin ja kokonaisuuteen? Ei saa! Mikäli myönnämme luvan ensimmäiselle, merkityksellisimmälle osa-alueelle, maa-ainesottoluvalle eli veturille, niin muu lupa seurannee junana perässä. Monet asianosaistahot ovat hankkineet tietoa, mitä louhinnan jälkeen tapahtuu ja mitä siitä seuraa kerrannaisvaikutuksineen. Nämä selvitykset eivät puolla mistään näkökulmasta louhoshanketta seurausvaikutuksineen.

Pelkään pahoin, jos louhinta-/maa-ainesottolupa myönnetään, sen kumoamiseen tarvitaan erittäin painavat perusteet. Maa-ainesottoluvan lisäksi tarvitaan ympäristölupa. Mutta se on ”vain” haittaperusteinen, johon luvan hakija voi teoreettisesti esitellä haittojen vähentämismenetelmiä. Vastaavista toiminnoista on jo kokemustietoa ja niiden perusteella haittojen korjaustoimet ovat kyseenalaiset eivätkä ole riittävät. Mielestäni kaikkia mm. terveydelle haitallisia seurauksia ei voida edes estää. Otan esimerkiksi raskaitten louhinta-ainesrekkojen aiheuttaman liikenteen melun ja dieselpäästöjen pienhiukkaset, etenkin ylämäkeen kaasutettaessa. Terveyshaitta on kiistaton kaikenikäisille. Onko olemassa menetelmää haitan eliminoimiseksi?

Louhoshanke ja ympäristölakipykälät ovat syvässä ristiriidassa ihmisen kanssa! Ristiriidassa ihmisen terveyden, elinympäristön ja asuinviihtyisyyden, hyvinvoinnin ja turvallisuuden kanssa. 

Louhoshanke on syvässä ristiriidassa kaupungin toivotun imagon ja oman kaupunkistrategiansa kanssa. Lainaan otteita ”Lohjan kaupunkistrategia 2009-2017” kirjasesta.

*Ajantasaisella kaavoituksella huolehditaan, että Lohjalla on tarjolla jatkuvasti vetovoimaisia asuintontteja… *Lohjaa kehitetään perheille houkuttelevana asuinpaikkana… *Kylät pyritään säilyttämään elinvoimaisina siten, että kaavoituksella ohjataan maaseutuasumisen keskittymistä kyläkeskuksiin ja pääliikenneväylien läheisyyteen… *..rakentamisessa painotetaan luontoarvojen huomioimista… *Lohjalaisten turvallisuuteen vaikutetaan ennakoivalla riskienhallinnalla… *Lohjan nykyisille ja tuleville asukkaille turvataan mahdollisuus hyvinvointiin... * Tasapuolisuus… toisten ajatusten arvostamista, eri mielipiteiden yhtäläistä kuuntelua…

Hienoja ja arvostettavia visioita. Ellei näitä voida kuitenkaan toteuttaa käytännössä, niin strategia jää vain kliseitä täynnä olevaksi kuplaksi. Se ei liene tarkoitus.

                                                                                                             Sirkka Warvas

Ei kommentteja.